Itämeren rehevöitymisen vaikutus

Eutrophication

Itämerta pidetään yhtenä maailman herkimmistä meristä. Se on myös yksi pahiten saasteista kärsinyt meri. Alueen suuria ongelmia ovat muiden muassa öljykuljetukset, laivaliikenteen jatkuva lisääntyminen, ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat sekä rehevöityminen.

Ilmastonmuutoksen vuoksi saasteita on alueen ilmassa huomattavasti aikaisempaa enemmän ja myös alueen lämpötila on noussut. Tämä puolestaan luo leville hyvän kasvualustan ja lisää osaltaan rehevöitymistä. Voidaankin puhua melkeinpä noidankehästä, jossa huonot asiat vaikuttavat toisiin huonoihin asioihin.

RehevöitymineEutrophicationn on yksi suurimmista Itämerta uhkaavista vaaroista. Jo tällä hetkellä rehevöitymisen vaikutukset näkyvät jopa maallikoille vedessä kelluvien sinilevälauttojen kautta. Sinilevä on usein myrkyllistä eikä se pysty kasvamaan ilman typpeä ja fosforia. Tämän vuoksi sinilevän esiintyminen kertookin siitä, että merestä löytyy fosforia. Typpeä sinilevä nimittäin saa ilmasta.

Itämerestä löytyy kohtia, joissa sen pohjalla ei ole lainkaan happea. Tämä kiihdyttää Itämeren rehevöitymistä. Myös rihmalevät ovat lisääntyneet rehevöitymisen myötä, minkä vuoksi joillekin kaloille ja eläimille tärkeä rakkolevä on alkanut menettää elintilaa. Kun rihmälevät irtoavat alustastaan, niistä muodostuu ikäänkuin mattoja merenpohjaan. Näiden mattojen alle jää alueita, joihin ei pääse happea. Tämä saattaa aiheuttaa kokonaisten pohjaeläinyhteisöjen kuoleman. Pohjan hapettomuus pahenee entisestään leviä hajottavien eliöiden aloitettua levien hajottamisen.

Ravinnekuormitus aiheuttaa rehevöitymistä, ja näitä ravinteita mereen joutuu esimerkiksi peltojen lannoitteista. Maatalouden osuus Itämereen joutuvien ravinteiden lähteenä on merkittävä. Maatalouden lisäksi merkittäviä määriä ravinteita joutuu Itämereen myös teollisuudesta, haja-asutusalueilta, kalankasvatuksesta sekä metsätaloudesta. Typpeä kulkeutuu Itämereen esimerkiksi ilman kautta.

Rehevöitymisen vuoksi Itämeressä on siis alkanut esiintyä runsaita leväesiintymiä ja sen eliöyhteisöt ovat alkaneet muuttua. Myös Itämeren kalastossa on tapahtunut muutoksia. Happikato on Itämeren pohjassa vaaniva vaara.

Kansainvälisen Itämeri-työn sekä –verkoston kautta pyritään edistämään Itämeren suojelua usean valtion yhteistyön avulla. Tärkeimpiä tavoitteita ovat rehevöitymisen ehkäiseminen, kestävän kalastuksen edistäminen, meren hoitamisen edistäminen sekä meren käytön edistäminen kestävällä tavalla. Alueen päästöjä tulee lisäksi vähentää, ja merien aluesuunnittelua tulee parantaa. Suojelualueita tulee Itämerellä lisätä ja öljykuljetusten sisältämät riskit tulee pyrkiä minimoimaan. Kalakannoista pitäisi yrittää saada yhtä elinvoimaisia kuin ne olivat ennen.